Vapaa Suomi ry:n toiminta
Presidentinvaalikampanjaani tukemaan varten perustettiin Vapaa Suomi ry. Tukiyhdistyksellä on tärkeä funktio mutta valitettavasti kyseisellä Vapaa Suomi ry:llä ei näin jälkeenpäin katsoen ollut mitään virkaa, koska on ilmennyt ettei yhdistyksen järjestäytymiskokousta koskaan pidetty. Yhdistyksestä löytyi itse itsensä nimittänyt vaaliasiamies, joka omien sanojensa mukaan jälkikäteen ilmoitti, ettei ymmärtänyt tarpeeksi lain säädäntöä.
Mikäli olisimme saaneet tarvittavat kortit kasaan ja ne olisi ajallaan toimitettu Helsingin vaalilautakuntaan, ongelmaksi olisi muodostunut mainitun itse itsensä nimittänyt vaaliasiamies joka ilman tarvittavaa järjestäytymiskokouksen pöytäkirjan vahvistamaa mandaattia olisi pyrkinyt kannattajakortit Helsingin vaalilautakuntaan palauttamaan. On aivan selvää Helsingin vaalilautakunnan olisi tarvinnut kannattajakortteja vastaanottaa.
Kannattajakortit
Kannattajakortteja oli 4277 ja suurin osa korteista tuli vasta marras-joulukuun aikana. Kampanjapäällikkö näyttää vedelleen hatustaan kerättyjen korttien lukumäärän koko kampanjan ajan. Lisäksi saatuani kannattajakortit haltuuni kävi ilmi että suurinta osaa kuorista ei oltu koskaan avattu ja ne olisivat menneet automaattisesti vaalilautakunnassa hylkyyn.
Kaikista lähetetyistä korteista, niin ainoastaan yksi "antikannattaja" löytyi.
Naisia: 2246
Miehiä: 2031
Iät: nuorin 18v. vanhin 94v. Aika tasaisesti oli 60, 70, 80 ja 90- luvulla syntyneitä. Mutta myös 30, 40, 50 sekä 2000 luvulta löytyi kortin kirjoittaneista. Eniten kortteja tuli 70 -luvulta syntyneiltä.
Kortteja tuli ympäri Suomea. Pohjanmaa sekä Turun seutu oli aika hyvin yliedustettuna samoin pääkaupunkiseutu sekä Uusimaa. Hämeenlinnasta oli tullut myös suhteellisesti paljon kortteja. Kortteja tuli myös ulkomailta käsin: Jenkeistä, Espanjasta, Iso-Britanniasta, Irlannista, Norjasta, Ruotsista, Sveitsistä, Saksasta, Ranskasta, Belgiasta ja Eestistä.
Kalliit oppirahat maksettu
Olen tapahtuneesta todella pahoillani. On todella valitettavaa, miten kortteja kohdeltiin ja miten korttien suhteen vedätettiin. Omaa vastuutani tapahtuneesta en väistä ja on kokolailla varma että vastaisuudessa selvitän yhteistyökumppanien osaamisen, kyvyt ja motivaattorit aivan eri pieteetillä.
Haluan kiittää teitä jokaista kortin allekirjoittanutta sekä kannattajakorttien kerääjiä. Kiitos, että näitte vaivan, luotitte minuun sekä kannatitte minua. Olen otettu sekä kiitollinen jokaisesta äänestä! Te olette timanttia! Jatketaan asioiden ravistelua sekä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä rakkaudella, rehellisyydellä sekä rohkeudella.
Slava Ukraini Saara!
Hyvin ikävää että Suomalaisissa on niin vähän omilla aivoilla ajattelevia,eivät ajattele maan etua.Itsenäisyys saadaan takaisin eroamalla Eu:sta ja Natosta🤑 jatkamalla "Kekkosen" linjalla. Saara ja porukat jatketaan,toivoa ei pidä heittää!🤗